perjantai 28. maaliskuuta 2014

Veeran blogi: Työttömyyyden myönteiset puolet - oppimisprosessi


Työnhakuun perehtymistä ja tiedon hankintaa


Nyt on ollut aikaa opiskella työnhakua ja sen kiemuroita, kun työvoimaa on tarjolla enemmän kuin työtä ja suurin osa vapaista työpaikoista ovat piilossa. Vain jäävuoren huippu on julkisessa haussa. Oma taiteen lajinsa tämä työnhakukin on tänä päivänä. Olen käynyt kuuntelemassa eri asiantuntijoiden luentoja ja osallistunut erilaisiin työnhakua edistäviin tilaisuuksiin sekä lukenut työnhakuun että rekrytointiin liittyviä kirjoja ja artikkeleita. Kaiken tämän olen tehnyt ihan omasta halusta ja mielenkiinnosta ymmärtääkseni tätä menoa paremmin sekä edistääkseni työllistymistäni että ymmärtääkseni rekrytoivien yritysten näkökulmaa. Jos olisin opiskelija, niin opintopisteitä itseopiskelusta olisi kertynyt roppakaupalla.


Työnhaun syventävät opinnot


Ennen mieleinen työpaikka löytyi vastaamalla 1 – 3 työpaikkailmoitukseen. Nyt olen lukenut ja analysoinut niitä ihan urakalla, että sopiiko omaan osaamisprofiiliin vai ei, haenko vai en, koska oma mielenkiinto pitää osata perustella vakuuttavasti. Kaikista haen myös liikevaihto ja kannattavuustiedot finder.fi kautta.

Osa työnantajista tuntuu pelkäävän, että palkattava työntekijä saattaa jatkaa ilmoitusten lukemista vielä työllistymisen jälkeenkin. Epävarmuus on osa arkea. Sen kanssa on vain elettävä. Molempia osapuolia siis pelottaa. Rekrytoiva esimies tiimeineen miettii, että osaammeko valita työyhteisöön sopivimman henkilön, joka tulee toimeen toisten kanssa ja hoitaa tehtävänsä edistäen yrityksen liiketoimintaa eikä ihan heti ilmoita siirtyvänsä toisen työnantajan palvelukseen. Työnhakija pohtii tahollaan, onko tämä minun unelmatyöpaikkani ja työyhteisöni. Näytelmäkirjailija William Shakespeare on sanonut, että epäilymme ovat petollisia ja saavat meidät hukkaamaan sen hyvän, jonka saattaisimme saavuttaa.

Työnhaun myötä on saanut tutustua erilaisiin rekrytointiyrityksiin ja –konsultteihin. Kiire tuntuu heilläkin olevan, sillä vain tosi ammattilaiset ilmoittavat rekrytointiprosessin edistymisestä ja lopputuloksesta. Sama pätee yrityksiinkin. Rekrytointiprosessi on osa yrityksen markkinointia ja prosessien hallintaa.

Työpaikkahaastatteluissa olen saanut soveltaa hankittua teoriatietoa, joten empiiristä eli kokemusperäistä tietoa on syntynyt työnhausta enemmän kuin koskaan aiemmin. Monenlaisia tunteita ja käänteitä on saanut kokea. Itsetuntemus ja itseluottamuskin on kasvanut pettymyksistä huolimatta. Jokaisesta työnhakuun liittyvästä kohtaamisesta on oppinut, sillä jokainen työnhaun kohtaaminen on ollut rikastuttava oppimiskokemus, kun kääntää sen mielessään sellaiseksi. Haastatteluihin on parasta mennä uteliaasti ja avoimin mielin kertomaan rehellisesti omasta osaamisestaan. Loistavia tilaisuuksia saada tutustua erilaisiin yrityksiin ja niissä työskenteleviin ihmisiin sekä heidän ajatusmaailmaansa.


 

Toisenlaista arkea


Nyt on ollut mahdollisuus katsoa elämää ihan toisenlaisesta näkövinkkelistä, kun paluu työelämään ei ole onnistunut niin nopeasti kuin ajattelin. Nyt on ollut mahdollisuus nauttia kotona olemisestakin. Työnhakuhan on netissä tätä nykyä. Parasta lienee ollut oman ammatillisen viiteryhmän vertaistuki eli keskustelut, verkostoituminen ja kohtaamiset muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Heiltä saa aitoa tukea ja ymmärrystä. Heidän kanssaan voi jakaa omia työnhaun kokemuksia ja saada uusia näkökulmia. Tähän kannustan kaikkia työnhakijoita.

 
Kuvat: www.freedigitalphotos.net

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti