perjantai 11. huhtikuuta 2014

Veeran blogi: Uudelle uralle

Näköaloja tarjosi Montevista Oy:n Riikka Pajunen, joka piti loistavan luennon uranvaihtoa miettiville työnhakijoille Otty ry:n järjestämässä tilaisuudessa.


Uudelle uralle suuntautumisen ajatuksia pyörittelee päässään moni korkeakoulutettu uraansa aloittava tai jo pitkänkin uran tehnyt työnhakija. Molemmilla ryhmillä omat haasteensa työnhaussa ja omaan osaamisensa markkinoinnissa. Jokaisen on itse etsittävä omaa viisasten kiveä kuuntelemalla itseään ja tarkastelemalla työmarkkinatilannetta, omia osaamisiaan, uskomuksiaan ja arvojaan yksin sekä toisten tuella.


Moni on saattanut kokea jo työuransa aikana erilaista turhautumista ja tylsistymistä, mutta on jättänyt reagoimatta tuntemuksiinsa, vaan on jatkanut tai jatkaa edelleen samaa rataa ajattelematta tarkemmin omaa tilannettaan kuten myös HS:n uutisoima tutkimus uupumistyyleistä selvittää.
 

Kuva: freedigitalphotos.net
 

Ainakin omat uskomukset on aika ajoin hyvä kyseenalaistaa, jotta pystyy etsimään uutta virtaa omaan elämäänsä ja työntekoon. Työn kokeminen merkitykselliseksi tuottaa hyvinvointia, kuten professori Mihály Csíkszentmihályi on kokeissaan todistanut, ettei työnteko saa olla pelkkää puurtamista. Parhaimmillaan se on työniloa, joka tarttuu koko työyhteisöön, kun sitä vaalitaan niin yksilötasolla kuin yhdessä organisaatioissa. Työssä kuten muussakin elämässä parasta virtaa antavat ihmiset, joiden kanssa on helppo tehdä yhteistyötä ja voit olla oma itsesi.


Taustalla monella työnhakijalla on pitkä ura, joka on päättynyt eri syistä. Kysehän on monelle ihmiselle poikkeustilanteesta, jota ei aiemmin ole kokenut, vaan työura on soljunut eteenpäin omalla painollaan ja työtä on ollut tarjolla. Työnhaussa vaaditaan monipuolista oman osaamisen ymmärtämistä, jonka analysointi on vaativa tehtävä, eikä se välttämättä synny ihan hetkessä. Se helpottaa kuitenkin työnhakua ja antaa rohkeutta hakea uutta työtä eri työnhakukanavia hyödyntäen.

3 kommenttia:

  1. Montevideon Riikka Pajunen postaa Facebook-sivullaan tapahtumasta näin:

    Haastattelin sitä (OTTYn Vaihtaisinko uraa -tapahtumaa) varten muutamaa headhunter-konkaria, ja tässä heidän tärkeimmät vinkit alanvaihtajille:
    1. Verkostoidu! Kerro kaikille, mitä olet etsimässä. Älä häpeile työttömyyttäsi!
    2. Keskity osaamiseesi, joka on siirrettävissä. Mene mukavuusalueen ulkopuolellekin tarvittaessa, tee jotain aivan uutta.
    3. Hae pienempiinkin yrityksiin, sinne helpompi päästä ja vastuut ovat laajempia.
    4. Ole valmis alentamaan palkkaasi ja titteliäsi, kun aloitat uudella alalla uudessa työssä.
    5. Ole kaikin tavoin aktiivinen. Soita kiinnostaviin yrityksiin ja suorahakukonsulteille, ehdota suoraan tapaamisia.
    6. Pidä Linked In-profiilisi kunnossa ja myyvänä.

    Montevistan lisäys:
    7. Pidä itsesi hyvässä kunnossa ja vireessä, hyvällä fiiliksellä työttömyyden pitkittyessäkin!

    Hyviä vinkkejä!

    Terveisin

    Salla

    VastaaPoista
  2. Tuo Hesarin referoima uupumustyylitutkimus olikin mielenkiintoinen - oletko burn-out, worn-out vai bore-out?

    Työnhakijana tällä hetkellä tuntuu että olen sekä worn-out että bore-out!

    Terveisin
    Salla

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava loppukommentti Hesarin jutussa oli, että eniten uupuvat ne, jotka vielä työpäivän jälkeen suorittavat esim. tekemällä kotitöitä. Voin nyt hyvällä omalla tunnolla jatkaa laiskottelua kotitöistä :) En ole koskaan ollut mikään siivous- tai kokkausfriikki ja tuttujenkin on tosiaan hyvä varoittaa viikko etukäteen vierailusta! Monet eivät myöskään myönnä rentoutuvansa yksinkertaisesti katsomalla telkkaria. Sehän on ihan loistava rentoutumistapa ja nykyajan kanavavalikoimalla voi vielä valita ihan älyllistäkin viihdettä.

    VastaaPoista