perjantai 5. syyskuuta 2014

Sallan blogi: Kannatti valittaa!

Lupasin avata karenssiasiaa vähän enemmän, kun asiat selviävät. Ja nehän selvisivät, kerrankin hyvin päin!

Aloitetaan ihan alusta: Hain työkkärin järjestämälle yrittäjyyskurssille, oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti. Luulin jo, etten tullutkaan valituksi, kun tulikin ilmoitus, että minut oli hyväksytty kurssille. Mutta ei sille jolle luulin hakeneeni, vaan kaksi viikkoa myöhemmin alkaneelle, jolle en edes tiennyt hakeneeni. Enkä olisi hakenutkaan, koska olin jo maksanut lentoliput ja ennakkomaksuja lomamatkasta, joka olisi jälkimmäisen kurssin aikana. Olin siis vahingossa klikannut mol.fi-sivuilla väärää linkkiä. Tehnyt inhimillisen virheen. Osallistumiseni peruessani sanoin vain, että en pääse kurssille, koska olin vahingossa hakenut väärälle ajankohdalle ja minulla oli muita sitoumuksia.

Tämä ei siis riittänyt selitykseksi työkkärille, vaan laittoivat ansiosidonnaiseni karenssiin. 60 päiväksi.


Näin se laki sanoo:

Työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta palvelusta kieltäytymisestä lukien, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyy muusta työllistymistä edistävästä palvelusta kuin työttömyysetuudella tuetusta työnhakijan omaehtoisesta opiskelusta tai kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22–24 §:ssä tarkoitetusta omaehtoisesta opiskelusta. (28.12.2012/918)
Edellytyksenä 1 momentin soveltamiselle on, että palveluun osallistumisesta on sovittu työllistymissuunnitelmassa tai sitä korvaavassa suunnitelmassa taikka henkilö on omatoimisesti hakenut työvoimakoulutukseen. (28.12.2012/918)
Onneksi sain tilaisuuden vielä selittää ja nyt kerroinkin kaiken mahdollisen mitä asiassa puolustukseksi oli sanottavissa, mm. sen, että soittaessani työkkäriin saatuani kurssillepääsyilmoituksen, minulle ei kerrottu, että karenssi napsahtaa, jos en mene. Jne. Kirjelmässäni vielä kirjoitin, että mielestäni 60 päivän karenssi on kohtuuton rangaistus inhimillisestä virheestä. Ehkä se tai muut kootut, mutta aivan aiheelliset ja oikeat selitykseni tehosivat. Olinhan jo hakenut uudestaan kyseiselle kurssillekin ennen kuin edes tiesin, minkä härdellin edellisestä hausta olin saanut aikaan.

Kiitos siis työkkäri, että tulivat toisiin aatoksiin. Saan nyt takautuvasti 2 kk ansiosidonnaiset. Alkoikin kesän aikana säästöpossun pohja häämöttää.

Suosittelen siis harkitsemaan tarkoin ennen kuin vapaaehtoisesti hakee mihinkään koulututukseen, että pääseekö varmasti osallistumaan. Ja ottamaan lakipykälistä selvää. Työkkärin kanssa on syytä asioida lakikirja toisessa kädessä.

Kyseiselle yrittäjyyskurssille en nyt tietenkään mennyt, koska olen töissä. Mutta pidin tarkkaan huolen että peruin hakemukseni ennen valintojen tekemistä. Ettei tule uutta karenssia odottamaan seuraavaa työttömyysjaksoani. Varmuuden vuoksi.

kuva: freedigitalimages.net/stuart miles

1 kommentti:

  1. Hienoa, että juttu ratkesi hyvin. Olihan tuo uudelle kurssikerralle ilmoittautuminen aika hyvä todiste oikeasta aikomuksestasi. Aika hyvä pointti myös tuo "rangaistuksen" kohtuuttomuus: 17 % vuosiansiosta (jos on koko vuoden työtön)!! Työttömille järjestävät monet tahot koulutusta, joten ei ole mielestäni lainkaan kohtuutonta, että perumistilanteessa tarkistetaan, että ymmärretään perumisen vaikutus työttömyysturvaan.

    VastaaPoista