lauantai 13. joulukuuta 2014

Sallan blogi: Outolintu pikkujouluissa

Olin määräaikaisen vuokratyöpaikkani pikkujouluissa, jotka pidettiin eräässä ravintolassa. Pukeuduin työpaikan vessassa bileisiin samaan pikkumustaan mekkoon, jolla olin edellisen määräaikaisen FEC-työpaikkani pikkujouluissa. Otin mukaan korkkarit ja ohuet sukkahousut. Normaali pikkujouluvarustus siis. Toki varustauduin naparetkeä varten suunnitelluilla ulkovaatteilla ja talvisaappailla, Suomessa kun ollaan.

Huomasin aika nopeasti, että olin täysin väärin pukeutunut mekossani. Muut tulivat laillani suoraan töistä, mutta käymättä vessan kautta laittautumassa. Eli muu juhlaväki oli farkuissa ja lenkkitossuissa, noin vähän karrikoiden. Siihen ei osannut ollenkaan varautua, että tämä porukka niin kutsutusti "dress down for dinner". Tein sitten nopean dress-downin itsekin, jätin korkkarit pois, vedin legginsit jalkaan naparetkivarustuksestani talvisaappaitten seuraksi ja laitoin neuleen ja kaulahuivin pikkumustani päälle. Eli sekalainen kokoelma toisiinsa yhteensopimattomia vaatekappaleita sai minut hyvin sulautumaan joukkoon, en tuntenut itseäni enää outolinnuksi.


Outolinnusta puheenollen, olen töissäkin sitä jossain määrin. Työkaverit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että käytän paljon englanninkielisiä sanoja suomen seassa. Itse en sitä ollut edes tiedostanut. Enkä todellakaan tee sitä brassaillakseni. Ammattislangi omalla alallani on pitkälti englantiin pohjautuvaa. Työkieleni on aina ennen ollut englanti, olenhan ollut aina kansainvälisissä tehtävissä. Mutta pitääpä alkaa kiinnittää asiaan huomiota ja vaalia suomenkielentaitoaan.

Tuli vaan mieleen, että jos olisin ollut aivan tavallisessa työpaikkahaussa tähän työhön, olisinko ollut liian outolintu?

Outolintu-elokuva ja kirja: kuva on kirjan kansi. Elokuvakin on tehty ja kakkososa tulossa. Kävin ykkösosan katsomassa. En tainnut ihan kuulua kohderyhmään, mutta ihan viihdyttävä.
Taisin tehdä tuohon leffaan liittyvän outolintu-testinkin ja olin outolintu! Ehkä se pitää siis uskoa.

http://www.outolintu.com/#testi




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti