keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Sallan blogi: Melkoista draamaa

Olen tässä blogissa muutamaankin otteeseen mietiskellyt käytöstapoja ja kiusaamista työpaikalla.  Siihen on ollut hyvinkin ymmärrettäviä syitä sillä yrityksessä, jossa työskentelen, on jo jonkun aikaa ollut havaittavissa kiusaamista tai häiriökäytöstä. Miten sen nyt kukakin tulkitsee.

Itse olen pitänyt havaitsemaani ja ehkä kokemianikin asioita lähinnä osoituksena huonosta käytöksestä enemmän kuin kiusaamisesta. Jotkut vaan eivät osaa käyttäytyä ihmisiksi, eivät osaa asettua toisen asemaan eivätkä pysty hallitsemaan omaa käytöstään tai tunteitaan.


Nyt sitten tilanne eskaloitui siihen, että yksi henkilö lähti yrityksestä ovet paukkuen syytellen muita mustamaalauksesta. Kyseinen henkilö kuitenkin itse oli se, jota muut pitivät kiusaajana. Itsekään en hänen käytöstään pitänyt hyvien tapojen mukaisena, mutta en silti olisi lähtenyt yrityksen ylimmän johdon pakeille vaatimaan kyseisen henkilön syrjään siirtämistä tai muita toimenpiteitä, kuten ilmeisesti tapahtui.

Toisaalta voi olla, että näin dramaattinen asioihin puuttuminen oli muiden työntekijöiden mielenrauhan ja yöunien kannalta välttämätöntä. Ihmettelen miksi asiaa ei ratkaistu aiemmin, kun selvästi oli tiedossa, että tiettyjen ihmisten välit olivat tulehtuneet.

Niin ikävä kuin tämä tapaus onkin, voi olla että siitä loppujen lopuksi syntyy jotain hyvääkin, kunhan pöly laskeutuu. Mutta vähemmälläkin draamalla olisi ehkä voinut päästä hyvään lopputulokseen. Koskahan ihmiset oppivat keskustelemaan keskenään eikä toistensa selän takana?

Kuva freedigitalimages.net

1 kommentti:

  1. Hankalia kysymyksiä ovat, kun ihmisiä on niin moneen junaan...
    Kuten itsekin mainitsit, on hieman eri asia joutua varsinaisesti kiusatuksi kuin että joku ei osaa käyttäytyä. Huonon käytöksen kohteena ovat kaikki ei vain tietty kiusauskohde.
    Toisaalta on henkilöitä, jotka eivät kestä suoraa puhetta tai minkäänlaista kritiikkiä. Jos asiat eivät mene juuri niin kuin itse haluaa, vouhkataan väärinkohtelusta. Pahimmassa tapauksessa nämä vouhkaajat saavat taakseen useankin hännystelijän. Työpaikkojen ilmapiiritutkimukset eivät tosiaankaan ole turhia, koska paljon napinaa on nimenomaan selkien takana. Ei edes kehityskeskusteluissa tai muissa tilanteissa uskalleta kommentoida, jos on työpaikasta jotain arvosteltavaa.
    Pahinta on hienovarainen vittuilu, koska siitä on vaikea valittaa, kun objektiivisia perusteluita ei pysty antamaan. Sitä ei kuitenkaan viitsisi antaa samalla mitalla takaisin (enkä ole sen luonteinen). Olen yrittänyt ainakin ilmeillä tuoda esille, että olen joitakin kommentteja pitänyt epäsopivina. Yritän myös muistuttaa itseäni, että joskus omatkin kommentit on saatettu tulkita loukkaavina, vaikka en ole niitä sellaisiksi tarkoittanut.
    Omalta työpaikaltani jäi hiljattain eläkkeelle henkilö, jolla oli kova tarve haukkua yrityksen toimitusjohtajaa. Tuntuu, että hän on sitä tyyppiä, joka kuvittelee toimarit kaikkivoipaisina. Itselläni moista harhaa ei ole tainut koskaan ollakaan, vaan toimarin pesti on pesti muiden joukossa ja pomot ihmisiä muiden joukossa.
    Kaiken kaikkiaan sitä miettii, miten jotkut edes jaksavat olla niin negatiivisia. Työpaikallahan nimenomaan maksetaan siitä, että hoidetaan eteentulevia ongelmia. Ja jos jokin ratkaisu ei toimi, kokeillaan jotain muuta. Ja loppujen lopuksi pitää vain hyväksyä, että aina ei mene kuin Strömsössä, mutta so what? Muiden syyttely ei vie tilannetta yhtään parempaan suuntaan.
    Kovasti siitä kirjoitellaan, että ihmisillä on synnynnäiset temperamentit ja muut luonteen perusosat. Helpointa voi olla, hankala ihminen on hyväksyttävä sellaisena kuin hän (yksittäisiä tekoja voi toki tuomita). Pitää vain pitää sormet ristissä, että näitä tapauksia ei osu omalle työpaikalle...

    VastaaPoista